perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pehmeä kvinoahiutalepuuro saksanpähkinöillä






Blogin kommenteissa toivottiin taannoin reseptiä kvinoahiutaleista.
Innostuin haasteesta, ja kun sain mukaani vielä lempparikauppani
Ruohonjuuren (klik!), äidyin tekemään teille kertaheitolla kaksi eri reseptiä.
Luvassa tämän lisäksi pian myös kvinoahiutaleista tehtyjä keksejä, joten
pysykäähän kuulolla.

Toisin kuin kokonainen kvinoa, kvinoahiutaleet kypsyvät keittäessä
hyvin nopeasti, joten ne toimivat hyvin samalla tavalla kuin kaurahiutaleet.
Toisin kuin kaurahiutaleissa, kvinoahiutaleissa on kuitenkin hyvin
paljon proteiinia, joten ne ovat muun muassa sen vuoksi hyvin terveellinen
 alku päivälle.

Ruohonjuuri lähetti minulle kokeiltavaksi sekä BioFairin luomu kvinoahiutaleita (klik!)
että Adukin luomu saksanpähkinöitä (klik!), joten rakensin niiden ympärille todella
maittavan ja ravitsevan aamiaispuuron. Kuulostaako monimutkaiselta?
Voin luvata, että tämän puuron valmistus ei kuitenkaan vie montaa minuuttia.
Oma aamuinen kaurapuuroni ainakin vaihtuu tältä istumalta tähän herkkuun.

Reseptillä syntyy reilu annos yhdelle.

Tarvitset:
1 dl kaurahiutaleita
1 dl kvinoahiutaleita
1 tl suolaa
2 rkl mantelijauhoja
3 dl vettä
1 tl kanelia
2 rkl steviaa **
0,5 tl vaniljasokeria tai vanilliinisokeria
vajaa dl saksanpähkinöitä
1 rkl siirappia (ei refluksikoille)

** Tässä käytetään Canderel Green -steviaa, jota annostellaan
samassa suhteessa kuin sokeria. Lue tuotteesta täältä (klik!).

Kaada kvinoahiutaleet, kaurahiutaleet, mantelijauho, suola ja vesi pienehköön kattilaan.
Kiehauta koko ajan sekoittaen. Vähennä lämpöä reilusti, ja lisää puuroon kaneli, stevia,
vaniljasokeri ja puolet morttelissa tai kämmenellä murskatuista saksanpähkinöistä.
Jos puuro vaikuttaa kovin paksulta, lisää hiljalleen vettä koko ajan sekoittaen, kunnes
koostumus on toivotunlaista.

Kauho puuro tarjoilukulhoon, ripottele päälle loput saksanpähkinät ja
jos et kärsi refluksioireista, myös ruokalusikallinen siirappia.

Syö nautinnolla!

- Yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa -






4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä. Tässä käytetään siis steviaa, jota makeuden puolesta annostellaan samassa suhteessa kuin sokeria. Jos ei pidä kovin makeasta, voi laittaa vähemmän.

      Poista
    2. Kyseessä siis tämä tuote:
      http://www.canderelproducts.com/fi/FI/Canderel-Green-Stevian-kaytto/Annostelu/

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta ��! Tätä pitää testata!
    T. Katri

    VastaaPoista