perjantai 23. tammikuuta 2015

Intialainen palak paneer - herkkua nopeasti!







Sitä helposti kuvittelee, että hieman eksoottisempien
ruokalajien valmistamiseen kuluu paljon aikaa.
Intialainen pinaattimuhennus palak paneer on kuitenkin
varsinainen pikaruoka. Harva terveellinen ja mielettömän
hyvänmakuinen herkkuruoka valmistuu näin yksinkertaisesti
ja nopeasti. Tämän ohjeen myötä naapurissa sijaitseva
nepalilainen ravintola onkin saanut varteenotettavan kilpailijan
ihan kotikeittiöstäni.

Palak paneer sopii fodmap-ruokavalioon mainiosti,
kun perinteistä ohjetta modifioidaan hieman, eli siitä jätetään
pois sipulit ja paprikat. Itse olen korvannut ne porkkanalla, joka sopii tähän
ruokaan mainiosti Huomaathan, että kotijuuston on hyvä olla
vähälaktoosista, jotta et saa siitä oireita.

Refluksikolle palak paneer sopii hyvin, kun siitä
vaihdetaan hieman mausteita. Intiassa ja Nepalissa paljolti
käytetty garam masala on maustesekoitus, joka
sisältää paljon refluksikoille oireita aiheuttavia
mausteita. Jos kärsit siis refluksitaudista, jätä
garam masala pois ja korvaa se suuremmalla määrällä
muita mausteita. Pinaatti on refluksikolle oiva
raaka-aine, koska se on hyvin emäksistä.


Tarvitset:

1 iso porkkana tai 2 pientä
1 rkl öljyä
1 tl garam masalaa (jos olet refluksikko, jätä pois)
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl inkivääritahnaa tai tuoretta inkivääriä raastettuna
2 ps (150g/pussi) pakastepinaattia
2 dl laktoositonta ruokakermaa
n. 200g vähälaktoosista kotijuustoa (mm. Rainbow)
2 tl suolaa


Paloittele porkkan aivan ohuiksi, noin neljä senttiä pitkiksi tikuiksi.
Laita porkkananpalat pannulle paistumaan reiluun tilkkaan öljyä.
Mausta kurkumalla, jeeralla ja inkiväärillä - ja jos et ole refluksikko, myös garam
masalalla. Paista porkkanoita ja mausteita muutama minuutti, kunnes porkkanat
alkavat hieman pehmetä ja kun mausteista on irronnut hyvin makua.
 Lisää jäinen pinaatti ja paistele, kunnes pinaatti sulaa.
Kaada pannulle ruokakerma ja kiehauta. Lisää lopuksi kuutioitu
kotijuusto ja anna hautua vielä 1-2 minuuttia, kunnes juusto on
hieman pehmentynyt. Mausta suolalla.

Tarjoa palak paneer riisin ja inkiväärilastujen kera.

Näin simppeliä!






6 kommenttia:

  1. Naminami! Taidan kokeilla. Tykkään pinaatista ja intialaisista mausteista. Harmittaa, kun tuota kotijuustoa ei valmisteta laktoosittomana, mutta voin kuvitella, että tämä toimii myös laktoosittomalla leipäjuustolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin kaipaillut laktoositonta kotijuustoa, mutta sen valmistaminen täysin laktoosittomana ei taida onnistua. Onneksi minun vatsani ainakin sietää tuota vähälaktoosistakin hyvin.

      Poista
    2. Hei! Valio Eila on laktoositon kotijuusto! Juuri ole tätä ruokaa syömässä ja on niin hyvää!! Kiitos mahtavasta blogista!

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Tosi hyvä juttu, että tykkäät :)

      Poista
  2. Aajttelinpa kokeilla, kun seuraavan kerran pitää tehdä ruokaa sekä vatsavaivaiselle että kasvissyöjälle sopivaa ruokaa. Kuinka monen hengen annos tämä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma! Tästä tulee noin kahdelle. Pahoittelut, että määrä oli jäänyt puuttumaan reseptistä.

      Poista