Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinaattipihvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinaattipihvit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. joulukuuta 2014

Vuohenjuustoiset pinaattipihvit





Tämä on helppo ja todella maukas kasvisruoka.
Nämä pinaattipihvit saavat vahvaa makua paahdetuista
auringonkukansiemenistä ja vuohenjuustosta.
Pihvit ovat gluteenittomia eikätkä sisällä paljoa fodmapeja
 ja niiden emäksinen pinaatti on hyvästä refluksikoille.

Ohjeesta tulee 9-10 pihviä.

Tarvitset:
450g eli kolme pussia pakastepinaattia
150g vähälaktoosista vuohenjuustoa
1/2 dl auringonkukansiemeniä
noin 5 sentin pätkä kesäkurpitsaa
1,5 dl gluteenittomia (karkeita) jauhoja
3 munan valkuainen
1/2 dl polentaa
1,5 tl suolaa
2 rkl kuivattuja yrttejä
mustapippuria, jos et ole refluksikko

Valuta sulatetusta pinaatista vesi pois mahdollisimman hyvin.
Itse käytin pinaatin valuttamiseen lävikköä, johon olin laittanut 
kaksi reunasta avattua kahvin suodatinpussia suojaksi.
Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi.
Pilko vuohenjuusto pieniksi paloiksi.
Paahda auringonkukansiemeniä hetki öljyssä, kunnes ne
saavat hieman kullanruskeaa väriä.
Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja vatsaa lusikalla
seos tasaiseksi. Jos kärsit refluksiongelmista, jätä
pois mustapippuri. Jos vatsasi kestää huonosti vuohenjuustoa,
vaihda se vaikkapa raastettuun vähälaktoosiseen emmentaljuustoon.
Refluksikolle juustoista käyvät lähinnä vuohenjuusto ja feta.
Kun seos on valmis, anna sen seistä hetki, jotta jauhot ja polenta turpoavat.

Pudottele lusikalla seosta kuumalle ja öljytylle paistinpannulle ja
muotoile siitä lusikalla pihvejä. Pihvit paistuvat melko nopeasti.
Ne ovat valmiita, kun pinta on saanut kullanruskeaa väriä ja kun
pihvi on jähmettynyt. Jos olet refluksikko, käytä paistamiseen
mahdollisimman vähän öljyä.

Nauti sopivan lisukkeen kera.
Näistä tuli todella maukkaita!