torstai 13. elokuuta 2015

Hulluna villiyrtteihin: Nokkoskeitto (gluteeniton)












Kirjoittelin kesäkuussa jo villiyrteistä, ja reseptissä oli raaka-aineena
vuohenputki (klik). Nyt respetisarjassa on vuorossa nokkonen.

Käynnissä oleva villiyrttibuumi on  mielestäni todella tervetullut, sillä on huikeaa,
että metsissä on tarjolla valtavasti syötävää, ja usein kyseessä ovat juuri sellaiset kasvit,
joita emme ole aikoihin ruokapöytäämme huolineet, kuten voikukat, vuohenputket,
nokkoset ja kuusenkerkät. Myös mökillämme näitä rikkakasveina tunnettuja antimia
on yllin kyllin, joten kesän mökkireissulla aloitin kokeilut.

Nokkosta olen halunnut jo jonkin aikaa käyttää raaka-aineena myös siksi,
että minulla todettiin keväällä raudanpuutosanemia. En voi refluksitaudin
vuoksi syödä rautatabletteja, sillä ne aiheuttavat valtavaa närästystä.
On siis luontaistuotteiden lisäksi lisättävä raudan määrää ruoassa.
Nokkosessa on joidenkin tietojen mukaan jopa seitsemän kertaa niin
paljon rautaa kuin pinaatissa. Eli kyseessä on todellinen rautapommi.
Sen maku on myös hieman pinaattia voimakkaampi, ja siitä saa todella
herkullisia ja maistuvia ruokia. Tämä keitto ainakin hurmasi minut täysin
sekä helppoudellaan että maullaan.

Refluksikon kannattaa laittaa keittoonsa hieman vähemmän nokkosta,
sillä itse huomasin suuren nokkosmäärän aiheuttavan pientä närästelyä,
luultavasti juuri rautapitoisuutensa vuoksi.

Tarvitset: 
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
n. 1,5 litraa tuoretta nokkosta
1 dl gluteenitonta jauhoseosta, esim. Semperin fin mixiä
(myös riisijauho tai tattarijauho käyvät)
5 dl laktoositonta tai vähälaktoosista maitoa
5 dl vettä
150 g laktoositonta tai vähälaktoosista yrttituorejuustoa
1,5 tl suolaa

Kerää nokkosia ruoanlaittotarkoituksiin vain puhtailta paikoilta, jotka ovat
riittävän kaukana suurista teistä tai koirien pissatusreiteistä.
Nuoret nokkoset voi käyttää kokonaan, mutta suureksi kasvaneista nokkosista
käytä vain lehdet. Käsittele nokkosia kumihanskojen kanssa. 
Lehdet kannattaa hienontaa kulhossa saksilla ja huuhdella lävikössä.

Esikäsittele nokkoset, eli huuhtele, hienonna, kiehauta ja valuta ne.
Kuumenna kattila liedellä ja lisää sinne öljy ja esikäsitellyt nokkoset.
Paistele nokkosia pari minuuttia. Sekoita mukaan jauhot ja paistele pieni tovi.
Ota vispilä käteen ja vatkaa mukaan maito. Keitä 2-3 minuuttia koko ajan sekoittaen.
Lisää vesi ja tuorejuusto sekä suola ja kiehauta vielä.

Keiton päälle voit vielä ripotella kuivattuja nokkosia.

Nauti alkukeittona tai kevyenä pääruokana. Huikean hyvää ja terveellistä!

 ** Seuraa Vatsan vapaapäivää Facebookissa TÄÄLLÄ **
 ** Kurkkaa Muotoseikka-sisustusblogiini TÄÄLLÄ **






maanantai 20. heinäkuuta 2015

Syntisen hyvät mustikkaruudut (gluteeniton)







Suosikkilevionnaisiani ovat mustikkapiirakka ja juustokakku.
Ja koska hyvän maksimointi on elämässä ihan hyvä tavoite, kokeilin
yhdistää nämä kaksi. Ja lopputulos oli - kuten ehkä arvaatte - taivaallinen.

Tämä mustikkainen juustokakkupaistos on kiva tehdä kesällä vaikka mökillä
kahdesta syystä: siihen tarvitaan vain yksi kulho (säästää tiskiä) ja koska
paistos tehdään kolmessa osassa, mökillä sen tekemiseen on myös kivasti aikaa.
Ohje voi tuntua aluksi hieman monimutkaiselta, sillä piirakka käy uunissa
kolmesti, mutta voin luvata, että maku palkitsee.

Aineksetkin löytyivät helposti mökkikunnan kaupasta, sillä mitään ihmeellisyyksiä
tähän taivaalliseen leivonnaiseen ei tarvita.

Kyseessä on perinteistä mustikkapiirakkaa hieman juhlavampi leivonnainen,
joka sopii paitsi kesäherkuksi omaan suuhun myös juhlapöytään.
Ohjeella syntyy pieni pellillinen mustikkaruutuja, eli noin 20 palaa.

Pohjaan tarvitset:
5 dl kaurahiutaleita
1 dl kaurajauhoja
1 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
200 g margariinia
1 muna

Mustikkatäytteeseen tarvitset:
600 g vähälaktoosista maustamatonta tuorejuusto
4 munaa
2 dl sokeria
200g pakastemustikoita
2 rkl perunajauhoja

Pintatäytteeseen tarvitset:
150 g vähälaktoosista ranskankermaa
150g vähälaktoosista rasvatonta maitorahkaa
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria


Pehmennä margariinia hetki mikrossa niin, ettei se kuitenkaan sula vaan pehmenee.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne margariinisulaan. Lisää myös muna ja sekoita
kaikki pohjan ainekset yhteen.

Vuoraa pieni uunipelti (käytin peltiä, jonka mitat ovat noin 40x40 cm) leivinpaperilla.
Levitä pohjataikina leivinpaperin päälle käyttämällä kosteaa kaavinta apuna. Kaavinta
kannattaa kostuttaa ahkerasti kylmässä vedessä, ettei taikina tartu siihen.
Taikinaa ei tarvitse levittää reunoille vaan riittää, kun siitä tekee paistokselle pohjan.
Paista pohjaa noin 15 minuuttia 200 asteessa. Ota pohja sitten ulos uunista ja
pudota uunin lämpötilaa 175 asteeseen.

Valmista täyte vatkaamalla tuorejuusto, munat ja sokeri keskenään.
Levitä seos esipaistetun pohjan päälle. Sekoita pakastemustikat ja perunajauhot
syvällä lautasella ja lisää täytteen päälle. Työnnä piirakka taas uuniin ja paista noin 35 minuuttia.

Nosta piirakka jäähtymään noin 10 minuutiksi ja valmista pintatäyte sekoittamalla
sen ainekset keskenään. Levitä seos piirakan päälle ja paista vielä 15-20 minuuttia
tai kunnes pinta on jähmettynyt.

Leikkaa ja tarjoile vasta kunnolla jäähtyneenä. Täysin vastustamatonta!






tiistai 7. heinäkuuta 2015

Täydellinen kasvis-fetapiirakka (gluteeniton)






Tätä reseptiä olen kehitellyt pikkuhiljaa. Huomasin sen potentiaalin heti
alussa, mutta täydellisen lopputuloksen saaminen vaati muutamia leivontakertoja.
Ja nyt uskallan sanoa, että resepti on täydellinen!

Tässä gluteenittomassa piirakkapohjassa on aivan mahtava rapea ja maukas pohja,
jonka tärkeimmät maunluojat ovat tattari ja pellavansiemenet.
Täytteiksi voi jokainen laittaa mitä vain kasviksista
ja juustoista vaikkapa loheen tai lihoihin - kuka mistäkin tykkää.
Itse teen tätä kasvis-fetapiirakkana, ja se toimii minusta äärimmäisen hyvin.
Kuorrutus on maukas ja kermainen. 

Ohjeella valmistat uunipellillisen piirakkaa.

Pohjaan tarvitset:

200 g vähälaktoosista tai laktoositonta margariinia
250 g vähälaktoosista rahkaa
2 dl tattarijauhoja
2 dl tummaa gluteenitonta jauhosekoitusta tai vaikkapa kaurajauhoja
2/3 dl pellavansiemeniä
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl psylliumia


Täytteeksi tarvitset:

1 pussi pakastepinaattia
Erilaisia kasviksia, kuten vaikkapa...
3-4 porkkanaa
noin 10 nuppua parsakaalia (jos vatsasi kestää - lue parsakaalista lisää TÄÄLTÄ)
mung-pavun ituja
1 kesäkurpitsa
vihreitä papuja (jos vatsasi kestää - lue vihreistä pavuista lisää TÄÄLTÄ)
oliiveja (jos olet refluksikko, jätä oliivit pois)
vähälaktoosista fetajuustoa

suolaa


Kuorrutukseen tarvitset:
2,5 dl vähälaktoosista kuohukermaa
250 g vähälaktoosista rahkaa
2 tl suolaa
2 rkl kuivattuja yrttejä, kuten basilikaa, timjamia ja persiljaa
4 kananmunaa
1 dl vähälaktoosista emmentaljuustoraastetta (jos olet refluksikko, jätä tämä juusto pois)


Pehmennä margariinia hetki ihan miedolla lämmöllä mikroaaltouunissa, tai jätä
sen huoneenlämpöön kunnes se on pehmeää. Sekoita rahka ja pehmeä margariini
kulhossa joko käsin tai sähkövatkaimen taikinakoukulla.
Sekoita sen jälkeen mukaan keskenän sekoitetut kuivat ainekset.
Muotoile taikinasta lopuksi käsillä yhtenäinen massa.
Kaulitse massa leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Käytä kaulitsemisessa apuna jauhoja.
Koeta saada taikinasta ohut, noin 0,5 sentin paksuinen tasainen pohja.

Levitä sulatettu pinaatti tasaisesti pohjan päälle, myös reunoille.
Paista tai höyrytä suolalla maustettuja vihanneksia, kunnes ne ovat melkein kypsiä.
Vihannekset saavat siis jäädä hieman "al denteksi", eli kovankypsiksi. 
Ne kypsyvät uunissa loppuun. Levitä sitten kasvikset pohjan ja pinaatin päälle.
Murustele fetajuusto kasvisten päälle.

Valmista sitten kuorrutus sekoittamalla kaikki sen ainekset hyvin keskenään.
Kaada kuorrutus täytteiden päälle. Paista 180 asteessa noin 35-40 minuuttia.

Tarjoa juhlissa tai nauti välipalana, kevyenä lounaana salaatin kera tai vaikkapa
iltapalana. Tämä piirakka sopii todella moneen.

Itse tarjosin tätä kesäjuhlissa ja piirakka sai valtavat kehut. Kiitos niistä!


 ** Seuraa Vatsan vapaapäivää Facebookissa TÄÄLLÄ **
 ** Kurkkaa Muotoseikka-sisustusblogiini TÄÄLLÄ **


lauantai 6. kesäkuuta 2015

Hulluna villiyrtteihin: Juustoiset vuohenputkimuffinit (gluteeniton)









Tänä keväänä on käynnistynyt varsinainen villiyrttibuumi, kun
rikkakasveinakin tunnetuista luonnonantimista on alettu valmistaa ruokaa, kirjoittaa 
keittokirjoja, ja niistä kiinnostuneille on myös alettu järjestää opastettuja metsäretkiä.
Ja myönnettävä on - minä olen saappaitani myöten mukana buumissa.
Minusta on huikeaa, että pääkaupunkiseudullakin metsissä on tarjolla valtavasti
syötävää, ja usein kyseessä ovat juuri sellaiset kasvit, joita emme ole aikoihin
ruokapöytäämme huolineet, kuten voikukat, vuohenputket, nokkoset ja kuusenkerkät.

Mökillämme näitä rikkakasveina tunnettuja antimia on yllin kyllin, joten viime
viikonlopun mökkireissulla ajattelin aloittaa kokeilut. Ensin kehitin reseptit
nokkoskeitolle ja vuohenputkimuffineille. Tässä siis teillekin muffineiden resepti.

Vuohenputki (klik!) kasvaa tyypillisimmin pihoissa, puutarhoissa ja lehtimetsissä.
Vuohenputken kanssa kannattaa kuitenkin olla hyvin tarkka, sillä sen voi sekoittaa 
muutamaan myrkylliseenkin kasviin: hukanputkeen (klik!), myrkkykatkoon (klik!) 
ja myrkkykeisoon (klik!). Helpoiten kasvit kuitenkin erottaa lehdistä.

Vuohenputkestä käytetään lehdet, ja niissä on melko mieto mutta todella hyvä maku.
Vuohenputki sisältää runsaasti rautaa ja c-vitamiinia ja sitä voi käyttää pinaatin tavoin
paitsi ruoanlaitossa ja leivonnassa, myös salaateissa ja leivän päällä.

Tällä reseptillä syntyy noin 12 muffinia.

Tarvitset:
4,5 dl gluteenittomia jauhoja, kuten Semper fin mixiä
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa ( jos sinulla ei ole ruokasoodaa, laita 1 rkl leivinjauhetta)
2 tl suolaa
2 tl kuivattua tai tuoretta persiljaa
1 tl kuivattuja tai tuoreita yrttejä, kuten basilikaa tai oreganoa
70 g vähälaktoosista tai laktoositonta margariinia
0,5 dl oliiviöljyä (refluksikon kannattaa jättää jompi kumpi rasva pois)
1,5 dl vähälaktoosista tai laktoositonta emmentaljuustoraastetta
(jos refluksitautisi on todella paha, jätä pois myös juustoraaste)
140 g vähälaktoosista tai laktoositonta yrttituorejuustoa
n. 0,5 litraa huuhdeltuja vuohenputken lehtiä
1,5 dl vähälaktoosista tai laktoositonta maitoa
2 kananmunaa

Laita suureen kulhoon jauhot, leivinjauhe, suola ja yrtit, ja sekoita.
Pilko margariini, pehmennä sitä hetki vaikka mikrossa ja lisää joukkoon.
Kaada kulhoon myös öljy, ja sekoita sähkövatkaimella seos tasaiseksi muruksi.
Jos sinulla ei ole sähkövatkainta murusta seos sormilla.
Jos olet refluksikko, käytä vain toinen rasvoista.
Leikkaa vuohenputkien lehdet paloiksi saksilla ja huuhdo ne. Älä käytä vuohenputkesta varsia.
Lisää joukkoon vuohenputket, juustoraaste, tuorejuusto maito ja kananmuna.
Sekoita sähkövatkaimella seos tasaiseksi.

Nostele lusikoiden avulla taikinaa suuriin muffinivuokiin niin, että pinta on melkein
vuoan reunan tasolla. Paista 210-225 asteessa 25-30 minuuttia tai kunnes muffinit
ovat kullanruskeita.

Nämä herkkumuffinit ovat paitsi tervellisiä ja fodmapittomia, myös
todella maistuvia. Ne sopivat yhtä hyvin arkeen kuin juhlaan.
Ja mitä vuohenputkiin tulee - raaka-aineet eivät luonnosta ihan heti lopu.


 ** Seuraa Vatsan vapaapäivää Facebookissa TÄÄLLÄ **
 ** Kurkkaa muotoseikka\-sisustusblogiini TÄÄLLÄ **








torstai 28. toukokuuta 2015

Ravintola-alan on herättävä erityisruokavalioihin


10 vinkkiä ravintoloille


Tänään ei ole luvassa reseptiä, vaan sen sijaan blogissa tarjoillaan pippurista palautetta ja
kärähtänyttä hermoa - ravintola-alan ammattilaisille.

Olen ravintoloiden suurkuluttaja. Syön ravintolalounaan Helsingin keskustassa viisi kertaa
viikossa, ja sen lisäksi käyn verrattain usein syömässä ulkona vapaa-ajalla.
Uskallan sanoa, että minulla on varsin hyvä kuva maamme pääkaupungin ravintolatarjonnasta
sen hyvine ja huonoine piirteineen. Ja koska voidaan olettaa, että juuri Helsingissä alan tulisi
olla ehkä maamme nykyaikaisin ja kehittynein, uskallan yleistää purevan palautteeni koko
Suomen ravintoloille. Yksi asia on nimittäin hämmästyttänyt minua suuresti jo useamman vuoden
ajan: ravintola-alan ammattilaisten käsittämättömän vakavat puutteet erikoisruokavalioiden suhteen.

Otetaanpa alkuun hieman statistiikkaa, sillä me suomalaiset tykkäämme tilastoista.
- Suomessa lasketaan olevan kasvisruokailijoita n. 2-3 % väestöstä (lähde).
- Keliaakikkoja suomalaisista on noin 2 % (lähde).
- IBS, eli ärtyneen suolen oireyhtymä on noin 5-15 %:lla suomalaisista (lähde).
- Refluksitautia sairastaa 10 % suomalaisista. USA:ssa tehdyn tutkimuksen
mukaan 44 % aikuisista saa refluksioireita kuukausittain. (Lähde)
- Laktoosi-intoleranssi on noin 18 %:lla suomalaisista (lähde).

Hetkonen... siis kun lasketaan kaikki nämä yleisimmät erityisruokavaliota
vaativat ihmiset yhteen, saadaan noin puolet ravintolan asiakkaista.
Jos vilkkaassa lounasravintolassa syö 300 ihmistä päivässä, heistä 150 ihmistä syö
hyvin suurella todennäköisyydellä ruokaa, joka aiheuttaa heille kivuliaita oireita.
Se on monta. Todella paljon enemmän kuin pelkkä kasvisruokailijoiden määrä.
Voitteko silti kuvitella nykyaikaista ravintolaa, jossa ei ole tarjolla
kasvisvaihtoehtoa? En minäkään. Sen sijaan tässä otteita palvelusta, jota
gluteenitonta ruokavaliota keliakiaansa tai gluteeniyliherkkyyteensä noudattava,
fodmap-ruokavaliota ibs:äänsä noudattava, tai refluksitautia sairastava ihminen
 saa osakseen päivittäin ravintoloissa. Nämä kaikki olen kokenut viimeisen vuoden aikana.

- "Anteeksi, mitähän noissa teidän kasvisvartaissa on?" "En tiedä. Kasviksia."
- Anteeksi, onkohan teillä gluteenitonta leipää?" "Joo, siinä on niitä riisikakkuja."
- "Onkohan tuo keitto gluteenitonta?" "Ei ole, suurusteessa on vehnää. Gluteeniton
suuruste olisi varmaan tosi kallista." (Toim. huom. yleisin suuruste Maizena on
gluteenitonta ja todella halpaa.)
 - "Onko mitään, missä ei ole sipulia?" "Ei kyllä ole."
- "Onko tuo rahka vähälaktoosista?" "Ei, se on kyllä ihan tavallista."

Noniin. Pointti tuli varmaan selväksi.

Suurin ongelma ravintola-alalla ei ole rahanpuute eikä osaamisen
puute, vaan yksinkertaisesti se, ettei viitsitä ajatella. Erityisruokavalioiden
huomioiminen ravintoloissa ei ole kallista eikä se vaadi suuria järjestelyitä.
Ja kun lounasannos maksaa keskimäärin jo 10-11 euroa, sille pitää saada vastinetta.
Tässäpä siis 10 vinkkiä ravintoloille, jotta erityisruokavaliot olisi huomioitu paremmin.

1. Salaattibuffet toimii parhaiten, kun raaka-aineet ovat eri kulhoissa ja asiakas saa itse
valita, mitä ottaa. Erilaiset sekoitetut salaatit ovat söpö ajatus, mutta ne sulkevat heti
suuren osan asiakkaista kohderyhmänsä ulkopuolelle.
2. Ylipäätään mitä enemmän erillään raaka-aineet annoksissa tai buffetissa ovat, sen
helpompi allergisten, yliherkkien ja erityisiä ruokavaliota noudattavien on valita
se, mitä he voivat syödä.
3. Kastikkeen on hyvä olla erillään, sillä kastikkeissa on usein paljon aineita, joita
moni ei voi syödä. Kun kastike on ruoan päällä, se pilaa koko annoksen.
4. Riisikakku ei ole leipää, vaan loukkaus gluteenitonta ruokavaliota noudattavaa kohtaan.
Gluteenitonta leipää ei myöskään kannata hankkia yksittäispakattuina tuoreena,
sillä se jos jokin on kallista. Gluteeniton vuokaleipä on hyvin edullista ja nopeaa valmistaa
vaikka kerran kuussa, jonka jälkeen viipaleet voi pakastaa ja sulattaa mikrossa sitä mukaa,
kun asiakkaat niitä kysyvät. Gluteenitonta ruokavaliota noudattava arvostaa todella paljon, kun
saa ravintolan itse leipoman gluteenittoman leipäpalasen mikrolämpimänä käteensä.
5. Kerro kylteissä, että erikoisruokavaliota noudattaville on vaihtoehtoja.
6. Kaiken voi tehdä vähälaktoosisena. Samaan hintaan.
7. Tarjoilijoiden on tiedettävä, mitä annoksissa on. Tarjoilija on ravintolan suorin kosketus
asiakaspintaan. Jos annoksen asiakkaalle markkinoiva ihminen ei tiedä, mitä ruoassa on,
se kertoo ikävää kieltään koko ravintolan asiantuntevuudesta.
8. Sipulia ei tarvitse pilkkoa millin paloiksi. Sipuli aiheuttaa monille monenlaisia
oireita, kuten vatsakipuja, turvotusta ja refluksioireita, eli pahaa närästystä.
Kun sipulin jättää suuriksi paloiksi, sen voi poimia pois ruoasta. Näin on ikävän harvoin.
9. Kokkien tulee osata pääasiat yleisimmistä erityisruokavalioista. Esimerkiksi gluteenittomia
jauhoja on hyvin monia erilaisia, mutta kokkien tietämys niistä on surkea. Myös muiden, lääkäreiden
suosittelemien terveydentilaan perustuvien erityisruokavalioiden, kuten fodmap-ruokavalion, yleispiirteet pitäisi hallita. Nykypäivänä ammattilaiseksi itseään kutsuva ravintola-alan
ihminen ei voi peittää silmiään ja korviaan tältä.
10. On erittäin hyvää asiakaspalvelua kysyä oma-aloitteisesti asiakkailta pöytiin tarjoilevassa
ravintolassa, onko asiakkailla erityisruokavalioita. Asian tuominen itse esiin
useita kertoja päivässä on väsyttävää. Yllättäkää siis asiakkaanne positiivisesti tilauksen yhteydessä.

Tässä pienet suuret toiveeni ravintoloille.

Ja loppuun kiitos suosikkilounasravintolalleni Helsingissä, jossa osataan
ainakin iso osa näistä asioista, Cafe Lasipalatsille.
Tosin tämäkin paikka todennäköisesti suljetaan pitkäksi ajaksi remontin takia (klik!),
joten nyt tarvittaisiin muilta ravintoloilta niitä pieniä ponnistuksia.


Terveisin,
Vilja, ravintola-asiakas Helsingistä





tiistai 19. toukokuuta 2015

Herkullinen porkkana-kaneligranola (gluteeniton)









Yksi asia, jota olen fodmap-ruokavalioon siirryttyäni kaivannut,
on mysli. Myslejä toki löytyy gluteenittomina, mutta niissä on
poikkeuksetta seassa rusinoita, kuivattuja hedelmiä tai
erilaisia pähkinöitä, jotka eivät sovi fodmap-ruokavalioon ja
saavat vatsani kipeäksi.

Niinpä päätin kehitellä rapean ja makoisan granolan, eli
näin suomalaisittan myslin reseptin, joka sopii myös
 meille fodmap-ruokavaliota noudattaville tai muille
herkkävatsaisille. Tästä granolasta tuli äärimmäisen hyvää,
ja mikä parasta, reseptiä voi muokata ihan oman maun
ja kaapin sisällön mukaan. Minun reseptini kikka on
paahdettu porkkana, joka tuo mysliin mukavaa
suutuntumaa ja luonnollista makeutta.

Jos kärsit refluksitaudista tai et halua, että granolasi on yhtään
makeaa, jätä sokeri kokonaan pois. Refluksikko voi korvata sokerin
myös stevialla. Huomaa kuitenkin, että steviaa ei voi paahtaa pannulla.

Tarvitset:
1 kypsä banaani
0,5 dl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
1 dl kvinoahiutaleita
0,5 dl intiaanisokeria
2 tl kanelia
3/4 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl pellavansiemeniä
3 pienehköä porkkanaa
3 rkl intiaanisokeria porkkanan paahtamiseen
2 dl cornflakeseja
3 rkl siirappia

Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen.
Survo banaani haarukalla soseeksi suureessa kulhossa.
Lisää kulhoon öljy ja sekoita kunnolla. Lisää sitten kulhoon kaurahiutaleet,
kvinoahiutaleet, sokeri, kaneli, kaikki siemenet, ja sekoita.

Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi raastimen
isoreikäisellä puolella. Kaada paistinpannulle aivan pieni tilkka öljyä ja paahda
porkkanaraastetta kuumalla pannulla muutama minuutti. Kun porkkana
alkaa olla pehmennyttä ja hieman ruskistunutta, ota lämpö pois liedestä
ja ripottele pannulle porkkaraasteen päälle 3 rkl intiaanisokeria. Sekoita raastetta
ja sokeria pannulla rivakasti hetki, kunnes sokeri on sulanut ja paahtunut
porkkanaraasteen pintaan. Kaada porkkanaraaste kulhoon ja sekoita se yhteen
muiden aineiden kanssa. Lisää viimeisena vielä cornflakesit ja siirappi,
 ja sekoita koko massa kunnolla sekaisin.

Levitä granolamassa pellille leivinpaperin päälle ja paahda sitä uunissa
150 asteessa 25-30 minuuttia tai kunnes se on muuttunut hieman kullanruskeaksi.
Sekoita granolaa välillä kevyesti lastalla. Ole tarkka, ettei granola pääse ruskistumaan liikaa.
Nosta pelti uunista ja anna granolan jäähtyä kunnolla. Granola kovettuu hieman
jäähtyessään. Kun granola on kunnolla jäähtynyt, siirrä se ilmatiiviiseen purkkiin
ja säilytä joko huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Granola säilyy noin viikon.

Nauti jogurtin, rahkan, maidon, jäätelön tai marjojen kera.
Minulle tästä tuli ehdottomasti viikonloppuaamujen superherkku.
Tällaisten itse tehtyjen, fodmap-ruokavaliossa sallittujen ja jopa melko
terveellisten herkkujen syömisestä tulee aidosti hyvä fiilis.

Kvinoahiutaleet ja intiaanisokerin tarjosi Ruohonjuuri (klik!).


 ** Seuraa Vatsan vapaapäivää Facebookissa TÄÄLLÄ **
 ** Kurkkaa muotoseikka\-sisustusblogiini TÄÄLLÄ **




tiistai 12. toukokuuta 2015

Inkivääriset kvinoa-kaurakeksit (gluteenittomat)









Tällä kertaa meidän keittiössämme jatketaan kokkaamista kvinoahiutaleista.
Kyse ei siis ole tavallisesta kvinoasta, vaan siitä tehdyistä hiutaleista,
Toistaiseksi en ole nähnyt hiutaleita pienemmissä marketeissa, mutta
olen varma, että ne ilmestyvät pian perusvalikoimiin, kuten kvinoakin
pari vuotta sitten. Itse koen, että kvinoahiutale on peruskvinoaa
monikäyttöisempi, ja kun siinä on jäljellä kvinoan proteiinit, kyse
onkin varsinaisesta superfoodista.

Tein kvinoahiutaleista aiemmin puuroreseprin (klik!), ja tällä kertaa
monikäyttöisistä, hyvänmakuisista ja proteiinirikkaista hiutaleista
syntyy ihania inkiväärikeksejä. Ai miksi taas inkivääriä? No, minä satun
olemaan todella kova inkiväärifani, ja koska inkiväärillä tiedetään olevan
tulehduksia lievittäviä vaikutuksia, se on hyväksi vatsavaivoista ja
refluksitaudista kärsiville. Siksi inkivääriä kannattaa käyttää mahdollisimman
monenlaisissa ruoissa.

Nämä keksit saavat makeutensa intiaanisokerista (klik!), joka on sekin
peräisin Ruohonjuuren monipuolisesta valikoimasta.
Intiaanisokeria saa hyvin myös marketeista, joten suosittelen
korvaamaan sillä tavallisen valkoisen sokerin. Sanovat, että
intiaanisokerissa on jäljellä paljon enemmän mineraaleja, ja siksi
se on valkoista sokeria terveellisempää.

Tällä helpolla ohjeella syntyy noin 40 keksiä.


Tarvitset:
3,5 dl kvinoahiutaleita
1,5 dl kaurahiutaleita
2 dl kaurajauhoja
(voit käyttää myös spelttijauhoja, mutta silloin keksit
eivät ole gluteenittomia, ainoastaan fodmap-ruokavalioon sopivia)
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
2 tl inkivääriä (joko jauhettua tai tahnaa)
100 g vähälaktoosista leivontamargariinia
1,5 dl intiaanisokeria
3/4 dl kylmää vettä

Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Yhdistä hiutaleet, jauhot, leivinjauhe ja ruokasooda keskenään, sekoita.
Jos käytät jauhettua inkivääriä, sekoita sekin kuiviin aineisiin.
Pehmitä margariinia hetki esim. mikrouunissa. Vatkaa margariini
ja sokeri kunnolla vaahdoksi esim. sähkövatkaimella.
Lisää sitten kuivat aineet sokeri-margariiniseokseen vatkaamalla.
Tässä vaiheessa seos on murumainen, joten laita vatkain sivuun ja
ota käyttöön käsi. Kaada hiukan kylmää vettä taikinan sekaan ja
alusta sitä samalla käsin, kunnes koostumus on kiinteä. Tähän kuluu
yleensä vajaa desi vettä.

Muotoile tämän jälkeen taikinasta märin käsin kiekkoja, ja asettele ne
leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.
Älä annan korventua reunoista. Jäähdytä keksit keittiöpyyhkeen päällä
ja säilytä ilmatiiviissä rasiassa.

Rapeat ja ihanasti inkivääriset keksit ovat täydellisiä kylmän maidon kanssa :)


- Yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa -

 ** Seuraa Vatsan vapaapäivää Facebookissa TÄÄLLÄ **
 ** Kurkkaa muotoseikka\-sisustusblogiini TÄÄLLÄ **