sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Speltti-siemenleipä









Vuoden ensimmäinen leipäreseptini, ja heti tuli sellainen leipä,  joka
ei vielä pelkästään kieltä vaan myös järjen mennessään - niin hyvää se on.
Tämä spelttileipä on tuhti ja hyvin maukas leipä, jonka sidosaineina ovat
banaani ja chiasiemen, eli munaa tässä ei ole käytetty lainkaan.
Myös hiiva on jätetty pois, joten leipä syntyy nopeasti, kun kohotuksia
ei tarvita. Hiivattomana leipä on myös hellävarainen herkälle vatsalle.
Leipä saa makunsa kuminasta ja rouheisuutensa erilaisista terveellisistä
siemenistä. Leipä ei ole makeaa, vaikka banaanista saattaisi niin päätellä.

Joku saattaa nyt ihmetellä, että mitä - spelttihän ei ole gluteenitonta,
eli miten sitä voi syödä fodmap-ruokavaliossa. Speltti onkin iloinen
poikkeus gluteeniviljoihin, koska se ei sisällä juurikaan fruktaania,
jota fodmap-ruokavaliossa gluteeniviljoja välttelemällä
todellisuudessa vältellään. Gluteenihan sellaisenaan ei ole
fodmap-ruokavaliossa varaallista tai kiellettyä. Eli pari palaa
spelttileipää sopii fodmap-ruokavaliota noudattavalle hyvin.

Refluksikoille sananen: minä en pysty refluksitaudin vuoksi syömään
tuoretta banaania lainkaan, mutta paistettuna leivonnaisissa banaani
sopii minulle eikä aiheuta närästystä. Useimmille refluksikoillehan
banaani muutenkin käy, joten suosittelen kokeilemaan. Ohjeessa on myös
pieni määrä etikkaa. Sen voit jättää pois, jos sen happamuus epäilyttää,
mutta se on pakko korvata jollain hieman vähemmän happamalla, kuten
piimällä tai siirapilla, jotta ruokasooda aktivoituu.

Tällä ohjeella tulee yksi vuokaleipä, mutta ensi kerralla
teen kyllä kaksi saman tien, sillä leipä tuntui maistuvan meille
molemmille oikein hyvin. Jopa koira olisi halunnut siitä osansa.


Tarvitset:

2 pientä banaania
4,5 dl vettä
2 tl riisiviinietikkaa (eli sushietikkaa)
5 dl spelttijauhoja
2 dl riisijauhoja
1,5 rkl Maldon-suolaa tai muuta sormisuolaa (myös tavallinen suola käy)
2 tl ruokasoodaa
2,5 tl kuminaa
1dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl chiasiemeniä

Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Vuoraa leipävuoka leivinpaperilla tai vaihtoehtoisesti öljyllä
ja gluteenittomilla korppujauhoilla.
Pilko banaani kulhoon ja soseuta se sauvasekoittimella.
Jos haluat banaanisattumia leipään, voit jättää banaanin kokkareiseksi,
mutta minä vedin sen aivan tasaiseksi massaksi. Lisää etikka ja vesi.
Sekoita kaikki kuivat aineet toisessa kulhossa hyvin toisiinsa.
Vatkaa kuivat aineet kunnolla banaani-vesiseokseen.
Kaavi taikina heti leipävuokaan ja laita välittömästi uuniin.
Kiire johtuu soodasta, joka alkaa heti toimia joutuessaan kosketuksiin
kädenlämpöisen veden kanssa. Tee leivän pintaan pari viiltoa ja
ripottele leivän päälle vielä kurpitsansiemeniä ja laita uuniin.
Paista 175 asteessa 45 minuuttia, laske lämpö sitten 125 asteeseen ja paista vielä vartti.
Ota uunista ja anna leivän jäähtyä jonkin verran. Leikkaa sitten siivuiksi ja nauti.









14 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ohjeesta, näyttää oikein makoisalta, täytyy ehdottomasti kokeilla! Sanoit, että etikka kannattaa korvata esim. piimällä - osaatko sanoa, minkä verran piimää kannattaa laittaa, tuo vaan 2 tl vai enemmän? Todella hyvä terveellinen paketti sisältäen siemeniä - chia-siemeniäkin vielä. Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos vaikuttaa hyvältä ohjeelta, ja leipä oli kyllä ihan älyttömän hyvää. Laita piimää vähän enemmän, vaikka 1 dl. Kerro sitten, miten meni, eli kohosiko leipä hyvin ja millaista tuli :)

      Poista
  2. Olipa hyvä, että laitoit linkin tänne tuolta toisesta blogistasi! En ole huomannut, että sinulla on kaksi blogia. Itse sain myös ikävän suolistodiagnoosin vuosi sitten ja vielä on puuttunut sellainen "todellinen virta" täydelliseen ruokaremonttiin. Täältä varmasti saan hyviä vinkkejä, täytyy alkaa ajna kanssa lukemaan sinun reseptejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että löysit tänne. Toivottavasti näistä resepteistä on sinulle todellista hyötyä ja saat niistä ideoita ruoanlaittoon. Ruokaremontti kannattaa, koska minua se ainakin auttoi todella paljon. Tsempit!

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta. Ja koko blogista. Itse olen vasta aloittelemassa fodmap-ruokavaliota. Lääkärin diagnoosia ei vielä ole, mutta oireet ovat selvät. Olin talvella pitkään sairaana ja sain kolme viikkoa suonensisäistä antibioottia. Epäilen, että se on syynä nykyiseen tilanteeseen. Rakastan ruokaa ja ensimmäiset fiilikset tästä ruokavaliosta olivat, että itku tulee, mitään ei voi syödä. Esim. tuoretta leipää rakastan. Alkujärkytyksen jälkeen alkaa näyttää siltä, että ehkä sitä jotakin on jäänyt jäljelle, mistä nauttia. Ja ennemmin syön vaikka kuivaa heinää kuin kärsin tästä mahasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka tutulta kuulostaa tuo tunne, joka ensin tulee koko ruokavaliosta. Onneksi sitä aika pian havahtuu siihen, että paljon jää kuitenkin syötävää. Ja kun ruokavalio todella tehoaa, aika pian unohtaa sen, mistä jää paitsi. Antibioottihoito voi olla varteenotettava syy ruoansulatuksen takkuilulle, ikävä kyllä. Koetahan pärjäillä! Toivottavasti blogistani on apua.

      Poista
  4. Kiitos tästä blogista!! Minulla todettiin IBS viime joulukuussa joten olen vasta opettelemassa tämän rutkuni kanssa elämistä. FODMAP on auttanut minuakin hurjasti mutta välillä luovuus meinaa loppua kesken ruokien kanssa sillä en ole kuitenkaan se kaikkein innovatiivisin ruoanlaittaja. Bongasin täältä jo monta kivaa reseptiä mitä aion kokeilla ja kiitos kiinnostavista linkeistäsi myös!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuus oli tosiaan itselläkin alkuaikoina todella koetuksella, mutta nykyään tuntuu siltä, että ohjeita ja ideoita olisi ihan jonoksi asti. Tosi kivaa, jos blogista on ollut apua. Iloa keittiöhommiin!

      Poista
  5. Minäkin kiitän sinua blogistasi! Aivan mahtava oli löytää tänne, kun olin taas kerran googlannut ärtynyttä suolta ja fodmapia. Itselläni aloitettiin tutkimukset viime syksynä, kun vatsakivut jäivät pysyvästi päälle. Kaikki kunnossa, mitään selitystä ei löydy. Ja kuten muillakin, joista olen täällä sivuillasi lukenut, aivan järkyttävät tuskat ja tajun menetykset, oksentelut ja verenvuodatukset ja joko ripuli tai ummetus. Eikä syytä ole. Tavallaan mulla ei ollut paljon enää poisjätettävää fodmap-valiota ajatellen, koska olen jo vuosia ollut ilman kaaleja, palkokasveja, pähkinöitä ja kaikkia noita perusjuttuja, mitkä ekaks jätetään pois. Myös lähes gluteenittomalla olen ollut pari vuotta, vaikka ilmeisesti keliakiaa ei ole. Jossain vaiheessa sekin pieneni niin, että vain ulkomainen gluteeniton kävi. Nyt olen alkanut saada oireita siitäkin. Pari viime vuotta nämä oireeni alkoivat olla entistä useammin ja aina vaan isommat kivut, paitsi, että ulkomaanmatkoilla ei ole ollut mitään ongelmia ruuan kanssa. Minua askarruttaa myös antioksidantit. Ystäväni yrittää saada minua käymään antioksidanttiklinikalla, josko sieltä löytyisi apu. Ajattelin nyt kuitenkin, kun sinulla on noita linkkejä moniin tutkimuksiin ja itselleni uuteen tietoon, että taas kerran olisin tarkempi ja pitempään rajautuisin tiukasti fodmap-valioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos blogini antaa toivoa ja vinkkejä. Se onkin sen tarkoitus :) Tilanteesi kuulostaa tosi kurjalta. Toivottavasti jaksat kuitenkin vielä nauttia syömisestä. Toivon, että resepteistäni olisi sinulle hyötyä ja apua. Jos käy antioksidanttiklinikalla, kuulisin mieluusti tuloksista. En ole itse tutustunut ko. klinikoiden toimintaan. Hyvää kevättä!

      Poista
  6. Voi hyvänen aika kun melkein tulee itku tätä blogia selatessa, siis hyvässä mielessä! Viime syksynä aloitin fodmap-ruokavaliolla ja välillä tuntuu että syömisestä on ilo ja nautinto kadonnut kun pitää niin tarkkaan miettiä mitä voi syödä. Selailin reseptejäsi ja pitkästä aikaa alan innostumaan ruuanlaitosta! Voi mikä tunne! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minulla melkein tuli itku, kun luin kommenttisi :) Todella ihana kuulla. Tiedän niin, mistä puhut kun sanot, että syömisestä katoaa nautinto. Se meni minulla onneksi ohi, kun aloin innostua fodmpa-ruoanlaitosta oikein tosissani. Into kumpuaa siitä, kun huomaa, että pystyy tekemään kekseliäitä ja hyvänmakuisia ruokia, joita voi huoletta syödä. Se inpiroi hurjasti. Toivottavasti saat apua ja iloa täältä! Se onkin blogin tavoite. Oikein hyvää kevättä sinulle!

      Poista
  7. Kiitos tästä reseptistä! Yhtään ei tule vatsa kipeäksi kun tätä on syönyt. Minulla on ollut IBS varmaan 30 vuotta ja kaikki oireet on läpikäyty, pahimmillaan laihduin useita kiloja ja mikään ei pysynyt sisällä. Silloin selvisin paranin tiukalla dieetillä jonka sain Antioksidanttiklinikalta. Fodmap-dieettiähän ei ennen tunnettu, itse vain tiesin mikä käy ja mikä ei. Nyt olen ollut fodmap-dieetillä reilun vuoden ja kyllä elämä on helpottunut. Kiitos myös hyvästä blogista, saan täältä paljon hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla :) En voi kuvitellakaan, millaista olisi elää IBS:n kanssa, jos ei olisi tarkkaa tietoa siitä, mikä oireet aiheuttaa ja miten niitä voi välttää. Ei siis käy kateeksi. Onneksi tietoa karttuu koko ajan lisää.
      Ihan upea juttu, jos blogista on sinulle apua!

      Poista