perjantai 20. helmikuuta 2015

Intilaistyyliset broilerivartaat ja timjamiperunapaistokset







Kehittelin tämän reseptin melkolailla lennosta ja olinkin
todella iloisesti yllättynyt sen mahtavista mauista.
Näissä broilerivartaissa maistuvat pehmeät intialaisvaikutteet
ja perunakakkaroiden voimakas timjami on hurmaava.
On kivaa välillä syödä perunaa hieman eri muodossa kuin
keitettynä, uunissa paistettuna tai tavallisena muusina.
Nämä perunapaistokset ovatkin hieman ylellisempi versio
ihan arkisesta peruna-porkkanamuusista.

Tässä kokonaisuudessa on todella vähän fodmapeja,
joten tämän pitäisi olla hyvin turvallinen ateria
ibs:stä kärsiville ja muille vatsavaivaisille.

Broilerivartaat on maustettu niin, että vaikka niissä on
rutkasti mausteita, mikään mausteista ei aiheuta refluksioireita.
Jos kärsit vaikeasta refluksitaudista, harkitse vartaiden paistamista
uunissa, sillä pannulla paistaminen aiheuttaa enemmän oireita
kuin uunissa valmistaminen.
Ohjeesta syntyy ateria 3 hengelle (noin 6 varrasta ja 6-7 paistosta).

Vartaisiin tarvitset:

2 rkl vähälaktoosista kevyttä (10-18% rasvaa) creme fraichea
tai kreikkalaista jogurttia
3 rkl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
2 rkl seesamiöljyä
1 tl muskottipähkinää
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
2 tl inkivääritahnaa tai raastettua inkivääriä
3 maustamatonta broilerin filettä
seesaminsiemeniä
oliiviöljyä paistamiseen


Perunapaistoksiin tarvitset:

10 perunaa
2 porkkanaa
3 rkl rasvatonta vähälaktoosista maitoa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl merisuolaa
iso nippu timjamia


Sekoita ensin marinadi, johon tulee öljyt, creme fraiche, inkivääri
sekä mausteet. Pilko broilerit reilun kokoisiksi kuutioiksi ja laita
kuutiot marinadiin maustumaan jääkaappiin ainakin 2-3 tunniksi.

Keitä pilkotut perunat ja porkkanat kuorineen kevyesti suolatussa vedessä.
Kun ne ovat kypsät, kaada vesi pois ja lisää öljy, maito sekä suola.
Muussaa perunasurvimella käsin melko tasaiseksi massaksi, jossa
saa kuitenkin olla muutamia "sattumia". Massa saa olla tavallista
perunamuusia kovempaa. Hienonna timjami ja lisää se lopuksi massaan.
Voitele metallinen tai silikoninen muffinivuoka ja lisää perunamassaa
jokaiseen vuokaan noin 3-4 senttiä.
Voitele vielä perunapaistosten pinnat öljyllä ja paista 225 asteessa 30 minuuttia
tai kunnes paistosten pinnat alkavat hieman ruskistua. (Jos totta puhutaan,
unohdin katsoa kellosta tarkan ajan, mutta arvioisin sen olleen tuota luokkaa.)

Kun perunapaistokset ovat tulleet uunista, anna niiden jäähtyä ja valmista
vartaat. Laita yhteen tikkuun noin 4-5 palaa broileria.
Paista vartaita pannulla tai grillissä molemmilta puolilta ja lisää paistamisen
puolivälissä jokaisen vartaan päälle seesaminsiemeniä.
Kumoa sillä välin perunapaistokset vuoista, tai nosta ne vaihtoehtoisesti
lusikalla suoraan lautasille.
Kun vartaat ovat paistuneet hyvin kauttaaltaan ja saaneet kauniin
paistopinnan, tarjoile koko komeus.

Rakastuin oitis vartaiden mehukkaaseen marinadiin.
Tästä tuli ehdottomasti uusi viikonloppuherkku!




2 kommenttia:

  1. Hei,
    Et siis laita broilerivartaisiin suolaa ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän usein sormisuolaa vasta lautasella, mutta suolaa voi toki laittaa oman maun mukaan. :)

      Poista