sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Jumalaiset kurpitsa-tahinimuffinit (gluteeniton)








Ehkä kaksi kertaa vuodessa tulee leivottua jotain aivan käsittämättömän
taivaallista. Nyt kävi niin. Nämä syksyiset muffinit ovat
paras leivonnainen, jota olen syönyt aikoihin - ehkä vuosiin.
Niissä on taianomainen yhdistelmä suolaista ja makeaa, ja vahvat syksyiset
maut ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään. En yleensä kauheasti leivontavaiheessa
syö taikinaa, mutta näiden muffinien kohdalla oli käydä niin, että taikina oli kadota
suuhuni jo ennen uuniin pääsemistä. Niin taivaallista se oli - ja maku sen kun parani
paistettaessa. Joten jos koskaan tekee mieli kokeilla uusia reseptejä, kokeile tätä.

Muffinien juju on kurpitsa sekä tahini, eli seesaminsiementahna.
Kaupat Suomessakin ovat alkaneet syksyisin myydä innolla oransseja
kurpitsoja, ja olenkin pitkään halunnut tehdä kurpitsasta muutakin kuin sosekeittoa.

Tahini on muuten hieman ristiriitainen raaka-aine, sillä siinä on fruktaneja. Yli 2 rkl:n
kerta-annos voi aihettaa IBS-oireita. Tässä yhtä muffinia kohden tahinia
kuitenkin tulee noin 1 rkl, joten määrä ei  ole liian iso aiheuttamaan oireita
Asiasta lisää mm. täällä (klik!). Jos olet kuitenkin äärimmäisen herkkä, jätä
tahini kokonaan pois ohjeesta ja korvaa se vaikkapa seesaminsiemenillä,
suolalla ja voilla.

Ohjeella syntyy noin 12 tuhtia muffinia.


Muffinien siemenkuorrutukseen tarvitset:
0,6 dl isoja kaurahiutaleita
0,6 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl ruskeaa sokeria (intiaanisokeria tai ruokosokeria)
1 rkl öljyä
1 tl kanelia

Muffineihin tarvitset:
3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta, kuten Semperin fin mixiä
1 dl kaurajauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 tl kanelia
n. 400-500 g oranssia kurpitsaa, paino ilman kuoria ja siemeniä (useat lajikkeet käyvät)
2 dl laktoositonta tai vähälaktoosista maitoa
1,5 dl ruskeaa sokeria (intiaanisokeria tai ruokosokeria)
1,5 dl tahinia
2 rkl öljyä


Lämmitä uuni 200 asteeseen. Täytä metallinen muffinipannu isoilla muffinivuoilla.
Kuori kurpitsa, poista siemenet ja pilko se melko pieniksi paloiksi. Laita palat
kattilaan ja lisää joukkoon noin 3 dl vettä. Keitä kurpitsoja kunnes ne ovat
pehmeitä. Kaada vesi pois ja soseuta kurpitsat tasaiseksi soseeksi.

Sekoita siemenkuorrutuksen ainekset keskenään kulhossa, ja aseta sivuun.
Sekoita toisessa kulhossa jauhot, psyllium, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja kaneli.
Sekoita hieman pienemmässä kulhossa yhteen haaleaksi jäähtynyt kurpitsasose,
maito, ruskea sokeri, tahini, öljy ja vaniljasokeri.
Yhdistä sitten ainekset ja vatkaa sähkövatkaimella kunnes massa on tasainen.

Jaa muffinimassa noin 12 isoon muffinivuokaan niin, että vuoasta täyttyy
noin kolme neljäsosaa. Jaa sitten siemenkuorrute muffinien päälle.
Paista uunissa noin 25 minuuttia, tai kunnes muffinit tuntuvat kypsiltä.

Nosta uunista ja anna jäähtyä noin 5 minuuttia, tarjoa teen, kahvin tai
vaikkapa maitolasillisen kanssa!

Nämä muffinit säilyvät suljetussa rasiassa joko huoneenlämmössä
noin 5 päivää, jääkaapissa tarvittaessa hieman pidempään.



** Seuraa Vatsan vapaapäivää Facebookissa TÄÄLLÄ **
 ** Kurkkaa Muotoseikka-sisustusblogiini TÄÄLLÄ **




7 kommenttia:

  1. Vai että ihan taivaallista! No sitten on kyllä pakko kokeilla! *3* Mä luin joskus jostain, että tahini ei ois kovin IBS-ystävällinen, mutta vissiin se sitten on? Kivaa, koska mulla on sitä purkki jääkaapissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Tahinissa on fruktaneja, joten yli 2 rkl voi aihettaa IBS-oireita. Tässä yhtä muffinia kohden tahinia kuitenkin tulee alle 1 rkl, joten määrä ei ole liian iso.
      Asiasta lisää mm. täällä:
      http://cooklowfodmap.com/low-fodmap-party-dips/

      Pitääpä lisätä asia tekstiinkin!

      Poista
  2. Vitsit eksyin sun blogiin ku oon koko syksyn kärsiny vatsaongelmista ja aionkin nyt kokeilla löytyiskö fodmapista ratkaisu ongelmaan. Kiitos hyvistä vinkeistä ja blogin kauniista toteutuksesta, luinkin kaikki postaukset yhdeltä istumalta ja sain paljon uutta tietoa ja hyviä vinkkejä: usea resepti menee kokeiluun jo heti tällä viikolla :) Yksi mielenkiintoinen postausaihe olisi fodmap-ruokavalion kustannukset: koetko että ruokavalio on kallis tavalliseen ruokavalioon verrattuna ja mistä suurimmat kustannukset syntyvät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Toivottavasti resepteistä on apua sinullekin :)
      Ja oikein hyvä aihe postaukselle koetan kirjoitella aiheesta mahdollisimman pian.

      Poista
  3. Puuttukoohan tuosta aineslistasta se ruskea sokeri, joka yhdessä kohtaa pyydetään lisäämään??

    VastaaPoista